Uudet takut – mitä odottaa?
- takut tarvitsevat hieman erityistä huolenpitoa ensimmäisten viikkojen aikana. Tämä info-osio kokoaa yhteen tärkeimmät ohjeet, jotta takkusi tiivistyvät hyvin ja pysyvät hyvässä kunnossa pitkään. mukana myös muita käteviä ohjeita takkutukille

Uusien takkujen aloitus – mitä odottaa?
Kun olet juuri saanut uudet takut, päänahkasi saattaa tuntua muutaman päivän ajan kireältä ja kutisevalta. Tämä on täysin normaalia, sillä takkujen teko kiristää hiuspohjaa aluksi. On tärkeää, ettet raavi tai hankaa päänahkaa, sillä raapiminen voi pörröttää takkuja ja tehdä niistä vaikeammin hallittavia.
Vältä myös tiukkoja kampauksia, pipojen tai huppujen runsasta käyttöä alkuvaiheessa, sillä ne voivat lisätä takkujen pörrööntymistä ja häiritä niiden tiivistymistä. Anna hiustesi ja päänahkasi tottua uusiin takkuihin rauhassa.
Muista myös antaa takkujen "elää omaa elämäänsä" – tuoreet takut eivät heti näytä samalta kuin vuosien saatossa kehittyneet, pehmeämmät ja tiiviimmät takut joita näet someissa inspiraatiosi lähteillä. Jokaisen hius reagoi yksilöllisesti: lenkkejä ja mutkia saattaa muodostua eri määrissä, mikä on täysin normaalia.
Anna takkujen tiivistyä
Suosittelen välttämään hiusten kastelua ensimmäisinä päivinä, jotta takut saavat rauhassa kiinnittyä ja tiivistyä. Tämä auttaa välttämään turhia mutkia ja hiusten pörrööntymistä heti alussa.
Huolto on avain onnistumiseen
Takkuja tulee huoltaa säännöllisesti, jotta ne pysyvät kauniina ja hallittuina. Huoltoväli riippuu monista tekijöistä, kuten takkujen iästä, niiden tiivistymisvauhdista, hiusten kasvunopeudesta ja ennen kaikkea siitä, miten huolehdit niistä päivittäisessä elämässäsi.
Ensimmäisen vuoden aikana suosittelen huoltoa noin 2–3 kuukauden välein, jotta takut pysyvät hyvässä kunnossa.
Vuoden jälkeen huoltoväliä voi yleensä pidentää 2–4 kuukauteen.
Useamman vuoden vanhoja takkuja voi huoltaa jopa 3–6 kuukauden välein.
Pesu- ja kuivausohjeet
Oikeanlainen pesu on tärkeä osa takkuihin liittyvää hoitoa. Käytä aina silikonittomia ja mieluiten sulfaatittomia shampoita ja hoitoaineita. Nämä pitävät hiuksesi ja takut puhtaina ilman, että niihin jää tuotejäämiä.
Hiero juuria varovasti, vältä turhaa hankausta, joka voi aiheuttaa takkujen pörrööntymistä ja haurastumista.
Puristele takut kuiviksi käsin ja kuivaa sitten kevyesti pyyhkeellä. Älä hinkkaa tai hiero voimakkaasti.
Älä nuku koskaan märillä hiuksilla, sillä kosteus voi kerätä bakteereja ja aiheuttaa pahan hajun sekä hiuspohjan ongelmia.
Palm rolling tekniikka – siistiyden salaisuus
Palm rolling on kätevä tapa pitää takut siisteinä ja estää mutkien muodostumista. Kuivumisen aikana pyörittele takkuja käsiesi välissä ikään kuin muotoilisit vahasta pötköä.
Tämä tekniikka auttaa pitämään takut kauniin kiinteinä ja vähentää haitallisia mutkia.
Venyttele takkuja myös kevyesti, jotta ne pysyvät suorina.
Jos sinulla on pidennyksiä, tee tämä kahdessa vaiheessa: ensin juuresta kiinnityskohdan kautta ja sitten kiinnityskohdasta latvaan, jolloin pidennykset pysyvät paremmin kiinni.
Mutkat ja lenkit – luonnollinen osa takkumatkaa
Mutkien ja lenkkien syntyminen on normaalia takkuihin liittyvää kehitystä. Oikealla hoidolla vältät kuitenkin liialliset mutkat, jotka voivat vahingoittaa hiusta ja johtaa mutkan vuoksi pituuden menetykseen.
Juuret kuntoon
Säännöllinen juurten erottelu ehkäisee juurten mattoontumista. Voit myös pyöritellä yksittäisiä juuria sormiesi välissä, erityisesti jos ne ovat kasvaneet pitkiksi, mikä helpottaa huoltovälien pitoa.
Oikeiden tuotteiden valinta
Takkuihin sopivia tuotteita on nykyään saatavilla myös tavallisista päivittäistavarakaupoista. Etsi aina sulfaatittomia ja silikonittomia shampoita ja hoitoaineita. Luonnolliset ja hellävaraiset tuotteet ovat erityisen suositeltavia, mutta tarkista aina tuotteiden ainesosaluettelo ennen ostopäätöstä.
Värjäys ja vaalennus – ammattilaisen tehtävä
Takkujen vaalennus on herkkä toimenpide, jota en suosittele tekemään kotona. Vaalennukset tulee jättää aina hiusalan ammattilaisen tehtäväksi, sillä väärin tehtynä vaalennus voi haurastuttaa takut ja heikentää niiden rakennetta niin paljon että huollon aikana takku murenee käsiin.
Värjäyksen voi tehdä ennen takutusta tai huoltotoimenpiteen yhteydessä. Pelkän värjäyksen voi tehdä myös kotona, mutta ammattilaisen tekemä värjäys takaa parhaan lopputuloksen ja välttää ylimääräiset tuotejäämät ja vauriot hiuksissa. Muistutan että takkujen värjääminen poikkeaa huomattavasti normi värjäyksestä joten suosittelen etsimään ammattilaisen jolla on kokemusta tai tietoa prosessista.
Usein kysytyt kysymykset (UKK)
1. Voinko kihartaa takkujani?
Suosittelen välttämään lämpökäsittelyjä, koska ne voivat vahingoittaa sekä omia hiuksiasi että takkuja, mutta oikeanlaisilla lämpösuojilla tai yön ajaksi laitettavilla leteillä voi tuottaa takkuihin lainetta.
2. Miten voin estää takkuni takertumasta toisiinsa?
Säännöllinen juurten erottelu ja palm rolling -tekniikka auttavat pitämään takut siisteinä ja estämään niiden mattoontumisen.
3. Mikä on paras tapa hoitaa takkuja liikkuessa tai urheillessa?
Letit tai löysät nutturat voivat auttaa pitämään takut hallinnassa ilman, että ne kiristävät liikaa.
4. Voinko käyttää hiuslakkaa tai muita muotoilutuotteita takkujen kanssa?
Muotoilutuotteet voivat kerääntyä takkujen juureen ja heikentää takkuihin kiinnittyvän hiuksen kuntoa, joten käytä niitä harkiten ja vältä raskaita tuotteita.
5. Kuinka kauan takkujen pitäisi kestää?
Oikealla hoidolla ja huollolla takut voivat pysyä hyvässä kunnossa vaikka lopun elämäsi, mutta säännölliset huoltokerrat ovat tärkeitä.
6. Voinko pestä takut ?
Kyllä, mutta muista käyttää oikeanlaisia tuotteita ja varata hyvin aikaa takkujen kuivumiseen.
Apua! takkuun muodostuu iso mutka tai solmu?
Älä revi takkua voimakkaasti. Yritä varovasti venyttää ja käyttää palm rolling -tekniikkaa mutkan avaamiseksi. Tarvittaessa käänny ammattilaisen puoleen.
